Lintujen ruokinta kesällä
Lintujen ja esimerkiksi oravien ruokinta kesällä aiheuttaa kiinteistöille useita haittoja. Ulosteet sotkevat kiinteistöt ja ympäristön, jopa autot. Myös viihtyisyys kärsii: kiinteistö näyttää sotkuiselta ja rakennuksen pinnat rapautuvat. Saatavilla oleva ruoka houkuttaa paikalle myös jyrsijöitä, rottia ja hiiriä. Olemme kohdanneet tilanteita, joissa jyrsijöitä on tullut ruokittua lintujen mukana. Linnunpesistä voi rakenteisiin ja sisätiloihin kulkeutua ihrakuoriaisia. Joskus pelkkä sopivan pesäpaikan löytyminen, ilman varsinaista ruokintaa, voi käynnistää ongelmat.
Kaupunkialueilla linnut saavat ruokaa ulkoravintoloista, puistoihin jätetyistä eväspakkauksista ja täysistä roska-astioista. Koska lintujen talviruokintaa pidetään kaupungeissa usein tärkeänä niiden selviytymisen kannalta, sotkemisongelmasta tulee helposti ympärivuotinen. Taloyhtiöiden yhteisillä ohjeilla tilannetta voidaan yrittää hallita, jos ruokinta on aiemmin ollut vapaasti sallittua. Kun tavoitteena on torjua sotkut ja hygieniariskit, on olemassa myös nopeampia ratkaisuja.
Rakennusten lintusuojaus on helppo ja pitkäkestoinen ratkaisu
Rauhoittamattomien lintujen pesimäaikainen rauhoitusaika on 10.3.-31.7. Paras aika toteuttaa kiinteistön lintusuojaus on tämän ajankohdan ulkopuolella, varhain keväällä tai syksyllä. Yleisimmin torjuttuja lintuja ovat pulut, lokit, naakat ja pikkulinnut. Samalla suojauksella voidaan estää myös jyrsijöiden ja oravien pääsy rakenteisiin.
Suojauksen yhteydessä vanhat pesät poistetaan ja rakennus voidaan tarvittaessa puhdistaa sotkuista. Suojausmenetelmiä on useita, ja ne valitaan rakennuksen ja sen yksityiskohtien mukaan.
Kun haluat torjua lintujen aiheuttamat haitat ja hygieniariskit, ota yhteyttä, me autamme.
Lintusuojaus verkoilla, lintupiikeillä, siimoilla ja vaijereilla
Lintusuojaus voidaan toteuttaa esimerkiksi kiinteistön seinille, alakattoihin, katoksiin ja vastaaviin tiloihin lintuverkoilla. Verkot ovat joustavia nailonverkkoja. Rakennuksia, räystäitä ja tuuletusraot voidaan suojata myös metalliverkoilla, mikä on yksi yleisimmistä toteutustavoista.
Lintupiikeillä estetään lintujen laskeutuminen ja pesiminen kattorakenteisiin tai putkistojen päälle. Myös siimoitus ja vaijerointi ovat tuttuja ratkaisuja. Tarvittaessa voidaan asentaa myös sähköllä toimivia estojärjestelmiä.
Suojaus valitaan aina suojattavan kohteen sekä torjuttavan lintulajin ja koon mukaan. Ratkaisut ovat yksilöllisiä ja tapauskohtaisia.
Lintujen torjunnassa voidaan käyttää myös erilaisia karkottimia, kuten lintuprismoja, sähkölistoja, tuligeelikuppeja ja äänilähteitä. Näitä käytetään yleisesti toreilla, ulkoravintoloiden läheisyydessä ja muissa paikoissa, joissa lintujen oleskelu aiheuttaa hygieniariskejä. Kotipihoilla nähdään usein myös luovia ratkaisuja esimerkiksi ikkunoissa sekä marjapensaiden ja viljelysten lähettyvillä. Pienemmissä tiloissa luovuus voi auttaa torjunnassa.
Kun haluat suojata kiinteistön ja sen ympäristön lintujen aiheuttamilta ongelmilta, ota yhteyttä. Kartoitamme tilanteen ja teemme ehdotuksen suojauksesta ongelmien poistamiseksi.
Lue lisää:
Lintujen torjunta liiketoiminnassa
Lintujen häätäminen omatoimisesti
Lintuestot (linkki verkkokauppaan)
Ota yhteyttä torjunta-asiantuntijaan.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisenä Pestes Oy:n sivuilla.
Ota yhteyttä - meille tämä on ammatti!
010 326 9200