Miksi lokki tulee niin hankasti päälle?

Kaikki me tiedämme tilanteen. Jonotat jäätelökioskilla. Mietit tarkkaan, mitä makua haluaisit kesän ensimmäisenä lämpimänä päivänä maistaa. Valitset jäätelön. Saat sen käteesi. Ensimmäinen askel ja lokki livahtaa juuri pääsi sivusta haukkaamaan herkun itselleen.

Miksi lokit ovat niin hanakoita ja uskaliaita? Miksi lokki ei pelkää ihmistä?

Lintujen pesintäaikana kaikkien lokkien pesintää ei saa häiritä. Pesivä lokki puolustaa lähialuettaan voimakkaasti ja erityisesti poikasten liikkuessa lokit voivat hyökätä ihmisiä kohti. Toreilla lokit voivat napata ravintoa suoraan ihmisten käsistä.

Lokit ovat niin tottuneet kaupungissa ihmisiin, että pelkoa ei juurikaan enää ole. Voidaan sanoa, että isoissa kaupungeissa lokit ovat urbainsoituneet! Muualla kuin kaupunkiympäristössä lokit voivat kokea oman pesänsä ja poikasensa uhatuiksi ja sikso tekevät lentoja ihmisten lähelle, kertoo Pestesin lintuasiantuntija Mikko Korhonen.

Erilaiset lokit Suomen “ilona”

Suomessa tavataan yleisesti noin kuutta eri lokkilajia. Vaikka lokki on kaunis lintu, näkyy se ihmiselle usein häiriötekijänä, paikkoja sotkevana sekä talojen pintoja rapauttavana lintuna.

Lokit ovat kaikkiruokaisia ja ne syövät muun muassa kaloja, hyönteisiä, nilviäisiä, äyriäisiä, matoja, pieniä jyrsijöitä, muiden lintujen poikasia, marjoja, viljaa, haaskoja ja jätteitä. Siksi niille kelpaavat mainiosti myös kaupunkien ulkoravintoloiden pöydille tarjoillut herkut sekä huvipuistoissa, eläintarhoissa, toreilla ja muilla ulkoalueilla tarjolla olevat ruoat.

Miten lokkeja voidaan estää kesäisin?

Omatoiminen torjunta voi olla tehokasta, jos toimenpiteet aloitetaan ajoissa. Säännöllinen käynti rakennuksen katolla ennen pesimäkauden alkua voi estää lokkeja valitsemasta aluetta pesäpaikaksi. Munia tai poikasia ei saa tuhota ilman lupaa. Helppo ravinnon saatavuus houkuttelee lokkeja paikalle, joten erityisesti jäteastioiden siisteyteen on hyvä kiinnittää huomiota.

Yksinkertaisin ja toimivin ratkaisu on se, että estää lokkien ravinnonsaannin. Tämä pätee myös isoon osaan muita tuholaisia ja tuhoeläimiä. Pidetään huolta, että lokille ei ole ravintoa tarjolla. Erityisesti ammattilaistiloissa, kuten ravintoloissa ja kahviloissa sama asia vain korostuu. Tärkeintä on pitää ympäristö siistinä. Ei ravintoa - vähemmä lintuja, Korhonen avaa.

Lokkien häätäminen ja torjunta on tärkeää erityisesti alueilla, joissa lintujen pesintä aiheuttaa merkittävää haittaa. Lokkien torjunta on hankalaa toreilla ja suurilla aukioilla, mutta ammattilaisten välineillä se on mahdollista. Lokit voivat puolustaa pesiään aggressiivisesti, aiheuttaa meluhaittoja ja vahingoittaa rakenteita ulosteillaan.

Lokkien karkottamiseen on olemassa useita tehokkaita ja lintujen hyvinvointia kunnioittavia menetelmiä. Erilaiset lintuestot, kuten verkot, siimat ja istumista estävät piikit, torjuvat lintuja tehokkaasti.

Lokki Suomessa

Lokit esiintyvät ympäri Suomea, ja niiden pesimäkausi aiheuttaa ongelmia erityisesti kaupunkialueilla. Lokkien ääntely voi häiritä asukkaita, ja aggressiivinen käyttäytyminen pesän läheisyydessä voi luoda vaaratilanteita.

Lokit ovat rantalintujen eli kahlaajalintujen (Charadriiformes) lohkoon kuuluva heimo. Suomessa tavataan yleisesti noin kuutta eri lajia.

Lokkeja ovat esimerkiksi harmaalokki, kalalokki, lapintiira, mustatiira, pikkukajava, pikkutiira, selkälokki, isolokki, kalatiira, merilokki, naurulokki, pikkulokki ja räyskä. Lokkeja on siis monenlaisia. Meillä pesivien lajien lisäksi maailmalla esiintyy noin 40 muuta lokkien sukuun kuuluvaa lajia. Tällä sivulla perehdymme kuitenkin lokkiin yleisemmin häiriötekijänä, paikkoja sotkevana sekä talojen pintoja rapauttavana lintuna.

Lokkien ulkoasu vaihtelee valkoisen, harmaan ja mustan välillä. Tyypillistä on täysikasvuisten lintujen musta-valko-harmaa väritys. Nuorten ja talvipukuisten lintujen värit voivat poiketa paljon toisistaan ja ovat usein ruskeankirjavia tai harmaankirjavia lajista riippuen.

Miksi lokeista on haittaa?

Isokokoiset linnut häiritsevät asiakkaita, pelottavat lapsia ja varastelevat ruokaa tai poimivat maahan pudonneita murusia. Toreilla niille kelpaavat myös pikkulinnuille ja puluille tarkoitetut leivänpalaset ja jyvät, mikä houkuttelee paikalle myös muita eläimiä, kuten rottia.

Häiriön lisäksi linnut saastuttavat pöytiä, tuoleja ja asiakkaiden vaatteita ulosteilla. Ulosteilla on myös vakavampia vaikutuksia, sillä niistä voi löytyä salmonellaa, kampylobakteeria ja lintuinfluenssaa. Linnut toimivat lisäksi loiseläinten isäntinä.

Varastoihin tai tuotantotiloihin päästessään linnut voivat aiheuttaa tuotehävikkiä ja mikrobiologisia riskejä. Hygieniariskit kannattaa minimoida ennakoimalla, sillä ne vaikuttavat myös kohteen maineeseen ja voivat pahimmillaan keskeyttää liiketoiminnan.

Rakenteelliset vauriot ovat myös yleisiä, sillä lokkien keräämä pesämateriaali voi tukkia kattokaivoja ja rännejä. Lisäksi lintujen ulosteet voivat aiheuttaa korroosiota, joka vahingoittaa rakennusten maalipintoja ja metalliosia.

Lue lisää täältä ja ole yhteydessä meihin, jos tarvitset apua lokkien torjuntaan ja niiden ennaltaehkäisyyn.

Edellinen
Edellinen

Eroako torjunta tehtaissa muista kohteista?

Seuraava
Seuraava

Kärpäset saapuvat jälleen