Miten lutikoista pääsee eroon

Miten tunnistan ja poistan luteet?

Lutikat eli seinäluteet ovat yleistyneet Suomessa viime vuosina. Ne leviävät erityisesti matkustamisen ja käytetyn irtaimiston mukana. Lutikka elää verellä ja viihtyy ihmisten nukkumapaikkojen läheisyydessä, mutta pysyy piilossa päiväsaikaan.

Ongelma ei yleensä ala näkyvästi. Siksi tunnistaminen ajoissa on ratkaisevaa.

“Lutikoista eroon pääseminen vaatii aina ammattilaisen apua. Tuholaistorjunnan ammattilainen käyttää hyödykseen tehokkaampia torjunta-aineita, joita kuluttajat eivät saa ostaa. Näiden lisäksi tuholaistorjujan arsenaaliin kuuluu muita monipuolisia työkaluja, kuten tehokas höyrypesuri ja erilaisia sänkyyn asennettavia suojia, joilla estetään lutikan pääsy ihmisen kimppuun. Ei ole yhtä oikeaa tapaa ratkaista ongelma, vaan tuholaistorjuja muokkaa tapaa riippuen ongelman suuruudesta”, kertoo Pestesin lutikka-asiantuntija Jesse Forsell. 

Mistä tunnistan, että kotona voi olla luteita?

Yleisimmät merkit liittyvät iho-oireisiin ja havaintoihin sängyn läheisyydessä.

Epämääräiset puremat, erityisesti talviaikaan, voivat viitata luteisiin. Kesäisin puremat sekoitetaan helposti hyttysiin.

Toinen selkeä merkki on pienet mustat pisteet lakanoissa, patjassa tai sängyn rakenteissa. Ne voivat olla lutikan ulostetta. Tunnistamisen voi varmistaa pyyhkäisemällä pistettä kostealla paperilla. Jos jälki leviää viirumaisesti, kyseessä voi olla lutikan uloste.

Lisäksi merkkejä voivat olla:

  • veritahrat lakanoissa

  • tyhjät kuoret

  • makeahko tai tunkkainen haju voimakkaassa esiintymässä

Mistä lutikan tunnistaa

Lutikka on pieni, ruskea ja soikea hyönteinen. Aikuinen yksilö on noin 4–7 millimetriä pitkä ja muistuttaa ulkonäöltään omenan siementä. Vastakuoriutunut nymfi on hyvin pieni ja vaalea.

Lutikka ei lennä eikä hypi, mutta liikkuu nopeasti. Se tummuu ruokailun jälkeen ja on aktiivinen öisin.

Missä luteet piileskelevät

Lutikat pysyvät lähellä ravinnonlähdettä eli ihmistä.

Tyypillisiä piilopaikkoja ovat:

  • sängyn rakenteet ja patjan saumat

  • jalkalistojen taustat

  • tapettien raot

  • sohvat ja muut kalusteet

  • tekstiilit ja matkalaukut

Mitä tehdä heti, jos epäilet luteita?

Toimi nopeasti, mutta älä lähde ratkaisemaan ongelmaa yksin.

Ilmoita havainnosta taloyhtiön huoltoon tai ota suoraan yhteys ammattilaiseen. Älä käytä kuluttajille tarkoitettuja torjunta-aineita tai hävitä kalusteita omin päin.

Jos mahdollista, ota lutikasta kuva tai sulje yksilö tiiviiseen rasiaan tunnistamista varten.

Nukkumapaikkaa ei tule vaihtaa, jotta lutikat eivät leviä muihin tiloihin.

Miten luteita poistetaan?

Lutikoista eroon pääseminen vaatii aina ammattilaisen apua.

Torjunta sisältää yleensä useita menetelmiä:

  • imurointi

  • höyrykäsittely

  • torjunta-aineet

  • lämpökäsittely

  • suojaukset

Ammattilaiset käyttävät tehokkaampia aineita ja menetelmiä kuin kuluttajille on saatavilla. Lisäksi torjunta suunnitellaan kohteen ja tilanteen mukaan.

Mitä asukkaan pitää tehdä

Torjunnan onnistuminen vaatii myös asukkaalta aktiivisia toimenpiteitä.

Keskeisiä toimia ovat:

  • asunnon huolellinen siivous

  • tekstiilien pesu vähintään 60 asteessa

  • luteiden leviämisen estäminen

Jos lutikka ei saa ravintoa eli verta, se ei myöskään lisäänny.

Miksi luteista on vaikea päästä eroon

Lutikat ovat tehokkaita piiloutumaan ja liikkuvat pääosin öisin. Siksi ne voivat jäädä huomaamatta pitkään.

Lisäksi:

  • ne kestävät pitkiä aikoja ilman ravintoa

  • niille on kehittynyt vastustuskyky torjunta-aineita vastaan

  • ne voivat levitä rakenteiden kautta muihin huoneistoihin

Yhteenveto

Luteet ovat hallittavissa oleva ongelma, mutta vaativat oikeanlaista toimintaa heti alussa.

Tärkeintä on:

  • tunnistaa merkit ajoissa

  • välttää omatoimista torjuntaa

  • ottaa ammattilainen mukaan nopeasti

Epämääräiset iho-oireet kuten puremat, varsinkin talviaikaan, kun ei ole hyttysiä. Jos peittoihin, lakanoihin tai sängyn runkoon alkaa ilmestyä pieni mustia pisteitä. Ne voivat olla lutikan ulostetta. Hyvä testi on pyyhkiä mustaa pistettä esimerkiksi kostealla paperilla. Jos se lähtee viirumaisesti leviämään, voi kyseessä hyvinkin olla lutikan ulostetta. 

  • miksi matkoilta voi tulla lutikoita? 

    Lutikoita saattaa usein löytyä hotellihuoneissa, jossa on suuri ihmis vaihtuvuus. Ne pesiytyvät sänkyihin, ja saattavat yöllä piiloutua matkalaukkuun tai vaatteisiin, tai munia niihin. Lutikka selviää kuukausia ilman ruokaa, joten se pärjää helposti kotimatkan ajan piilossa. Jos lutikka on muninut esimerkiksi matkalaukkuun, voi munan kuoriutumisessa kestää 6-10 päivää, eli voit olla jo kotona, aavistamatta että sinulla on ollut salamatkustajia mukanasi. 

  • mistä lutikan tunnistaa?

    Lutikka on pieni, ruskea ja soikea hyönteinen. Aikuinen on noin 4-7mm ja nymfi, eli vastasyntynyt voi olla vain millin kokoinen. Ulkonäöllisesti se muistuttaa vähän esimerkiksi omenan siementä. Sillä on kuusi jalkaa ja tuntosarvet, mutta sillä ei ole siipiä. Ennen ruokailua se on vähän läpikuultava, ja tummuu ruokailun jälkeen. 

  • jos näen lutikan, mikä on tärkein juttu, mitä tehdä? 

    Ilmoita heti taloyhtiösi huoltoon havainnoistasi, tai soita suoraan Pestes Oy:lle josta sinua konsultoidaan. Älä itse rupea torjumaan lutikkaa kuluttajien torjunta-aineilla, tai hävitä itse huonekalujasi. Apua on saatavilla nopeasti. Monessa tapauksessa taloyhtiö kustantaa torjunnan kulut. 

  • Onko lutikoita helppo poistaa?

    Kyllä ja Ei. Jotta lutikka ongelman poisto olisi helppoa, vaatii se myös asukkaalta todella paljon työtä. Asukkaan toimenpiteisiin kuuluu muun muassa asunnon siivoaminen, pyykkien pesu +60c asteessa, sekä huolehtiminen siitä, että lutikat eivät pääse asukkaan kyydillä sänkyyn. Jos lutikka ei saa ruokaa, eli verta, ei se myöskään lisäänny. Joskus torjunnan onnistuminen myös vaatii huonekalujen hävittämistä. 

  • miten lutikoista pääsee eroon? 

    Lutikoista eroon pääseminen vaatii aina ammattilaisen apua. Tuholaistorjunnan ammattilainen käyttää hyödykseen tehokkaampia torjunta-aineita, joita kuluttajat eivät saa ostaa. Näiden lisäksi tuholaistorjujan arsenaaliin kuuluu muita monipuolisia työkaluja, kuten tehokas höyrypesuri ja erilaisia sänkyyn asennettavia suojia, joilla estetään lutikan pääsy ihmisen kimppuun. Ei ole yhtä oikeaa tapaa ratkaista ongelma, vaan tuholaistorjuja muokkaa tapaa riippuen ongelman suuruudesta. 

  • miksi lutikat ovat hankalia? 

    Lutikka on erittäin hyvä piiloutumaan, ja välttää valoa eli liikkuu pääsääntöisesti öisin. Tästä syystä sitä on hankala havaita ongelman alkuvaiheessa, jos mahdolliset iho-oireet eivät herätä ihmistä tutkimaan asiaa tarkemmin. Varsinkin kesäisin ihmiset saattavat luulla, että puremat ja iho-oireet johtuvat hyttysistä. Näiden lisäksi lutikalle on alkanut kehittyä kova vastustuskyky erilaisille torjunta-aineille. 

  • miksi on lude ja lutikka -sanat? Onko ne eri laji vai sama laji? 

    Lude, lutikka vai seinälude? Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lutikka, eli seinälude (Cimex lectularius), on lude hyönteislahkoon kuuluva hyönteinen. Lude lahko pitää sisällään maailmanlaajuisesti noin 50 tuhatta eri hyönteistä, joista suomessa on noin 550 eri ludetta. Lutikka, tai seinälude, on juuri tämä pahamaineinen ihmisten riesa. 

Liitteenä on mun tekemä lutikka koulutus (powerpointin loppupuolella), jos siitä saa jotain infoa ja ideaa. 

Edellinen
Edellinen

Miten poistaa kärpäset ammattikeittiöstä?

Seuraava
Seuraava

Eroako torjunta tehtaissa muista kohteista?