Rakennuksen orava- ja lintusuojaus kuntoon

Niin kauniita ja söpöjä kuin linnut ja oravat ovatkin, voivat ne aiheuttaa mittavia tuhoja kiinteistöissä, jos ne pääsevät pesimään rakennuksiin. Siksi on ensiarvoisen tärkeää suojata rakennukset myös oravien ja lintujen varalta, jotta vältytään mahdollisilta tulipaloilta, kalliilta korjaustöiltä ja muilta haitoilta.

Kurre on ikävä alivuokralainen

Orava on riistaeläin. Sen metsästyskausi alkaa marraskuun alussa ja päättyy helmikuun lopussa. Riistakauden ulkopuolella oravaa ei saa häätää, koska on mahdollista, että sillä on pesintä käynnissä. Orava tekee 2–3 poikuetta vuodessa. Tyypillisesti sen pesintäkausi alkaa huhtikuussa ja jatkuu heinä–elokuulle saakka.

Suurimmat ongelmat syntyvät, jos orava pääsee pesiytymään omakoti-, rivi- tai kerrostalon rakenteisiin. Orava pääsee helposti esimerkiksi vanhoista hyönteisverkoista, jotka voivat olla ajan myötä hapertuneita. Se voi tehdä pesänsä puhallusvillan sekaan ja kaivautua jopa höyrysulkuun saakka rikkoen sen.

Orava virtsaa pesäänsä ja sen lähiympäristöön. Katon mahdollisten halkeamien kautta virtsa voi valua sisäkattoon aiheuttaen värjäytymiä ja epämiellyttävää hajuhaittaa huoneistoon. Tällaisissa tapauksissa joudutaan poistamaan kaikki pesämateriaalit mahdollisten pesiytyneiden hyönteisten vuoksi, ja höyrysulku on korjattava ehjäksi.

Toinen merkittävä riski on sähköjohtojen jyrsiminen. Tämä on aina paloturvallisuusriski, ja vioittuneet johdot voivat edellyttää koko sähköistyksen uusimista.

Linnutkin pesivät rakenteissa

Linnut pääsevät talon rakenteisiin samoin kuin oravat, erityisesti yläpohjan tuuletusraoista, jos niitä ei ole suojattu tai suojaus on puutteellinen tai elinkaarensa päässä. Myös uusissa taloissa suojaus voi joskus puuttua.

Varpunen voi pesiä rakenteissa. Yksittäinen pesä ei välttämättä aiheuta suurta ongelmaa, mutta suurempi parvi voi muodostua haitaksi ulostemäärien vuoksi. Naakat elävät suurissa yhdyskunnissa ja kantavat runsaasti pesämateriaalia rakenteisiin, mikä aiheuttaa monenlaisia vaurioita. Myös kyyhkynen eli pulu voi pesiä rakennuksissa. Sen pesä ei välttämättä ole suuri, mutta ulostemäärät ovat ongelmallisia.

Rakenteissa sijaitsevat linnunpesät voivat levittää hyönteisiä ja muita haittoja rakennukseen. Tyypillisiä ongelmia ovat rakenteiden ja eristeiden vaurioituminen sekä julkisivuhaitat. Linnun ulosteet sisältävät happoa, joka voi pitkällä aikavälillä syövyttää jopa betonimateriaaleja. Pesissä esiintyy usein hyönteisiä, kuten lintukirppuja, haaska- ja turkiskuoriaisia, jotka voivat kulkeutua rakenteista myös huoneistoihin.

Kaikilla linnuilla on Suomessa pesimärauha 10.3.–31.7. Pesimäaikana lintuja ei saa häiritä, olipa kyseessä rauhoitettu tai rauhoittamaton laji. Poikkeuslupaa voidaan hakea kriittisiin kohteisiin, kuten elintarvikelaitoksiin, joissa voi ilmetä vakavaa hygieniahaittaa ihmisille.

Kutsumattomille vieraille stoppi

Jos epäilet lintu- tai oravaongelmaa rakennuksesi rakenteissa, teemme suojauskatselmuksia veloituksetta. Katselmuksessa kierrämme rakennuksen ulkopuolelta ja tarvittaessa tarkistamme myös yläpohjan. Katselmuksen perusteella laadimme tarjouksen tarvittavista toimenpiteistä.

Teemme myös laajempia kartoituksia, joissa käymme läpi jokaisen yläpohjan erikseen ja tarkistamme rakennukset ulkopuolelta. Kartoituksen perusteella laaditaan raportti havaituista ongelmista ja tarvittavista toimenpiteistä.

Suojaamme rakenteet pitkäikäisillä ratkaisuilla, kuten säänkestävillä metalliverkoilla, jotka pitävät linnut ja oravat poissa niille kuulumattomista paikoista. Suojaukset voidaan toteuttaa huomaamattomasti esimerkiksi maalaamalla ne rakenteisiin sopiviksi.

Me Uudella Pestesillä olemme orava- ja lintusuojauksen ammattilaisia ja valmiita suojaamaan myös sinun kiinteistösi linnuilta, oravilta ja muilta jyrsijöiltä.

Soita meille: 010 326 9200

Laita sähköpostia: pestes@pestes.fi

Edellinen
Edellinen

Paras rotanmyrkky on tehokas rotille, mutta vaarallinen lemmikeille

Seuraava
Seuraava

Lintuverkot torjumaan lintujen aiheuttamia haittoja