Hiirenloukku ja tuholaistorjunta - historia
Hiirenloukku keksittiin jo 1590
Hiirenloukku on ollut käytössä jo yli 400 vuotta. Jyrsijät olivat vanhoissa kaupungeissa riesana, koska jätteet heitettiin asumusten läheisyyteen. Myös viljelmät ja maahan pudonneet hedelmät houkuttelivat jyrsijöitä ihmisten luo. Lisäksi rakentamisen aiheuttama tärinä ajaa jyrsijöitä siirtymään paikasta toiseen.
Hiirenloukun keksi Leonard Mascall
Leonard Mascall kehitti tehokkaita loukkuja, jotka kykenivät eliminoimaan useita jyrsijöitä päivän aikana. Mascall toimi Canterburyn arkkipiispan keittiömestarina.
Mascall kirjoitti useita kirjoja, joiden tarkoituksena oli parantaa englantilaisten kotitalouksien sujuvuutta. Kirjoissa käsiteltiin muun muassa lääkkeiden yhdistämistä, tahrojen poistamista kankaista, hedelmäpuiden viljelyä, siipikarjan pitoa, kalastusta ja ansoja.
Tuholaistorjunnan historia
Tuholaistorjunnan historia on yhtä vanha kuin ihmisen historia. Tuholaiset ovat kiusanneet ihmisiä muinaisista ajoista lähtien. Fossiililöydökset vahvistavat esimerkiksi kärpästen esiintymisen jo ennen ihmistä.
Torjunta on kehittynyt ajan myötä tuhoeläinten hallinnan suuntaan - myrkyttömämmäksi ja vastuullisemmaksi, tavoitteena turhan kärsimyksen ehkäisy.
Tuholaisilla tarkoitetaan eläimiä tai kasveja, jotka haittaavat ihmisen toimintaa tai kehitystä. Osa tuholaisista on lähinnä häiriöksi arjessa, kun taas toiset, kuten heinäsirkkalaumat, voivat tuhota kokonaisia satoja laajoilla alueilla.
Tuholainen on kuitenkin suhteellinen käsite. Yksi laji voi vahingoittaa esimerkiksi omenapuun juuria ja olla siten tuholainen kyseiselle sadolle, mutta samalla se voi suojata kasvia syömällä muita haitallisempia tuholaisia.
Varhaiset ihmiset olivat metsästäjiä ja keräilijöitä, joten heidän oli ensin torjuttava omia tuholaisiaan, kuten kirppuja, luteita, torakoita ja hyttysiä.
Maatalouden yleistyessä oli kehitettävä valvontataktiikoita varhaisten satojen ja hengissä pysymisen turvaamiseksi. Maatalousyhteiskunnan kasvu ei olisi ollut mahdollista ilman varhaista tuholaistorjuntaa.
Varhainen tuholaistorjunta
Varhainen tuholaistorjunta juontaa juurensa aikaan, jolloin ihminen tappoi hyttysiä tai huitoi kärpäsiä. Noin 8000 eaa. viljelyn alkaessa ymmärrettiin tuholaisten vaarat ruokakasveille ja alettiin kehittää torjuntakeinoja.
Historialliset dokumentit osoittavat, että useilla kansoilla oli omia menetelmiään:
2500 eKr.: Sumerilaiset käyttivät rikkiä hyönteisten torjuntaan.
1500 eKr.: Istutuspäivien manipulointi tuholaisten torjumiseksi.
1200 eKr.: Kiinalaiset hyödynsivät saalistavia muurahaisia ja kehittivät oksien sitomiseen perustuvia järjestelmiä sitruskasveilla.
950 eKr.: Muinaiskreikkalaiset ajoivat heinäsirkkoja viljelyksiltä tulella; Pythagoras kuivatti soita malarian torjumiseksi.
500 eKr.: Elohopeaa ja arseenia käytettiin täiden torjuntaan; Egyptissä hyttysverkkojen esiasteita.
200 eKr.: Öljysumutuksen käyttö torjunnassa.
300 jKr.: Kiinalaiset tunnistivat ilmaston ja biologisten ilmiöiden yhteyden ja ajoittivat viljelyä.
400 jKr.: Arseenia käytettiin riisipelloilla hyönteisten torjuntaan.
1000 jKr.: Arabialaiset hyödynsivät muurahaisia torjumaan muita tuholaisia.
Tuholaistorjunta ja taikausko
Keskiajan Euroopassa tuholaistorjunnan kehitys oli hidasta, koska tuholaisia pidettiin Jumalan rangaistuksina. Taikausko hallitsi torjuntamenetelmiä aina renessanssiin saakka.
Tieteellisempi tuholaistorjunta renessanssiajalla
Renessanssin myötä tuholaisia alettiin tarkastella luonnollisina ilmiöinä. Tutkijat havaitsivat nikotiinin, arseenin, rikin ja kasviuutteiden torjuntavaikutuksia. Mekaaniset loukut kehittyivät, ja Franz Bruckmann kehitti varhaisen mekaanisen hyönteisloukun 1700-luvun alussa.
Torjunta-aineet käyttöön 1800-luvun lopulla
1800-luvulla entomologia ja kansanterveystiede kehittyivät. Torjunta-aineita alettiin levittää koneellisesti, ja biologinen torjunta yleistyi. Samalla kaupungistuminen lisäsi lutikoiden ja täiden esiintymistä.
DDT - hyvässä ja pahassa
Paul Müller testasi DDT:tä 1930-luvun lopulla. Aine osoittautui tehokkaaksi hyönteismyrkyksi, mutta sen hajoamattomuus ja kertyminen ravintoketjuun johtivat myöhemmin kieltoon. Suomessa DDT kiellettiin vuonna 1976.
DDT:n ansiosta malariaa onnistuttiin torjumaan merkittävästi, mutta ympäristöhaitat nousivat ratkaisevaksi tekijäksi. Müller sai työstään Nobelin palkinnon vuonna 1948.
Kohti integroitua tuholaistorjuntaa (IPM)
Vuonna 1959 esiteltiin integroidun tuholaistorjunnan käsite, joka virallistettiin 1967. IPM-menetelmiä kehitettiin laajasti 1970-luvulta alkaen, ja ne yleistyivät maailmanlaajuisesti 1980-luvulla.
Tuholaistorjunta tänään
Tuholaistorjunnan historia liittyy ihmiskunnan kehitykseen. Uusia tuholaisia syntyy ihmisen innovaatioiden myötä, ja torjunta kehittyy niiden rinnalla.
Tämä kooste on vain osa tuholaistorjunnan historiaa. Lue lisää uusimmista menetelmistä sivustomme palveluvalikoimasta.
Lähteet: ameritechpest.com, tekniikkatalous.fi, Helene Laurent: *Syöpäläiset ennen ja nyt* (Helsingin yliopisto, 2002)
Artikkeli on julkaistu ensimmäisenä Pestes Oy:n sivuilla.
Ota yhteyttä - meille tämä on ammatti!
010 326 9200