Orava- ja lintusuojaus 2000-luvulla rakennettuun rivitaloyhtiöön

Orava- ja lintusuojaus 2000-luvulla rakennettuun rivitaloyhtiöön

Taloyhtiön isännöitsijän otettua yhteyttä nettisivujemme kautta reagoimme välittömästi ja olimme häneen yhteydessä vielä samana päivänä. Kohteena oli rivitaloyhtiö, jossa oli ilmennyt ongelmaksi oravat ja pikkulinnut, jotka pääsivät rakenteisiin. 

Sovimme katselmuksen kohteeseen, ja taloyhtiön hallituksen jäsen oli paikalla. Katselmuksessa selvisi, että rakennusten pitkillä sivuilla sijaitsevat yläpohjan tuuletusraot olivat avoinna, ja mahdollinen rakennusvaiheessa asennettu hyönteisverkko ei ollut riittävä estämään lintuja ja oravia pääsemästä rakenteisiin. Verkot olivat noin 20 vuotta vanhat, ja ongelma oli lähes jokaisessa neljästä rakennuksesta. Suosittelimme kaikkien rakojen suojaamista yhdellä kertaa, sillä osittainen tukkiminen olisi saattanut siirtää ongelman muualle. 

Tarjosimme ratkaisuksi yläpohjan tuuletusrakojen suojausta metalliverkolla (silmäkoko 13mm), ja asennukset toteutettaisiin rakennustelineiden sekä nostolaitteen avulla. 

Tarjouksessamme kuvailimme asennustapaa ja kohdealueita. Kustannuksissa erittelimme asennukset, materiaalit ja nostinkulut. Taloyhtiö hyväksyi tarjouksen, ja asennuksista tiedotettiin asukkaille kirjallisesti. Toteutuksen jälkeen asennukset katselmoitiin yhdessä taloyhtiön hallituksen kanssa. 

Hoks! Pikkulintujen lisäksi isommat linnut (pulu ja naakka) pysyy poissa rakenteista. 

Pestes Oy

Sähkötie 8
01510 Vantaa

AAA luottoluokitus Luotettava kumppani logo GDPR kelpoisuus logo

Copyright © 2024 Pestes Oy