PULU
Columba livia domestica
Pulut ovat varsin urbanisoitunut lintu ja viihtyy kaupungeissa hyvin mm. Helpon ravinnon ja runsaiden pesintäpaikkojen johdosta. Viihtyy isoissa parvissa.
Pulut pesivät ympäri vuoden ja kuuluu rauhoittamattomiin eläimiin, mutta pesintä on rauhoitettu yleisen lintujen pesintärauhoitusajan(10.3.-31.7.).
Pulujen suurimmat haitat ovat niiden tekemät jätökset, jotka vaurioittavat rakenteita. Pulujen päästessä pesimään rakennusten eristetiloissa, voi eristeet joutua vaihtamaan kokonaan. Lisäksi pulujen pesistä voi tulla sisätiloihin hyönteisiä, kuten lintukirppuja ja jauhopukkeja.
Puluja vastaan voi tehdä torjuntaa, yleisimmin pulujen oleskelu ja pesintä estetään erilaisilla verkotuksilla tai karkotteilla.
Mitkä ovat pulun tuntomerkit?
- Väritys vaihtelee valkoisesta harmaaseen
- Tasainen kurnutus
Elintavat
Pulut voivat lisääntyä ympärivuoden, mikäli pesintä tapahtuu riittävän suojassa ja lämpimässä. Pesivät rakenteissa olevilla tasanteilla ja mm. ullakoilla.
Esiintyvyys
Esiintyy koko Suomessa, erityisesti kaupungeissa/asutuskeskuksissa.
Haitat
Pitkällä aikavälillä pulujen jätökset saattavat vaurioittaa rakenteita ja korjauskustannukset voivat nousta korkeiksi.
Pulujen, kuten muidenkin lintujen jätökset, ovat myös hygieniariski. Lintujen pesistä voi levitä myös lintukirppuja ja muita hyönteisiä sisätiloihin.
Torjunta omatoimisesti
Pulujen oleskelupaikkoja kannattaa suojata, jotta pulut eivät pääse pesiytymään rakenteisiin. Mikäli puluille on helppoa ravintoa tarjolla, voivat pulut pesiytyä helpommin rakennuksiin. Maassa tapahtuva pikkulintujen ruokinta on erityisen helppoa ravintoa pululle.
Pyydä ammattilainen paikalle
Pulujen pesinnän ja oleskelun estäminen voi olla haastavaa, koska ongelma-alueet voivat olla laajoja ja sijaita korkealla. Kartoitamme ongelmat riittävällä laajuudella ja valita tehokkaimmat suojaukset rakenteille. Suojauksia tehdään erilaisilla ratkaisuilla, kuten verkotuksilla (metalli- ja nylonverkot), lintupiikeillä sekä sähköpaimenilla. Suojaukset ei vahingoita lintuja.
Lisäksi pulujen aiheuttamien vahinkojen poisto voi olla hankalaa omatoimisesti, teemme pesämateriaalien sekä jätöksien siivouksia, jotta asuinturvallisuus pysyy hyvänä.