Muurahaiset

Muurahaiset saapuvat takuuvarmasti lämpimien ilmojen mukana. Makoisa ravinto, esim. sokeri, houkuttelee muurahaisia sisätiloihin.

Kun havaitset muurahaisia, ota yhteyttä ja kerro tilanteesta. Kartoitamme kannan, sen levinneisyyden ja määrän sekä suunnittelemme torjunnan tuholaisista eroon pääsemiseksi. Hoidamme taloyhtiöissä myös torjuntojen asukasviestinnän.

Jos käytössä on Pestes jatkuva palvelusopimus, teemme säännöllisiä tarkastuksia ja voit aina ottaa meihin yhteyttä.

Tutustu tarkemmin

Elintavat ja esiintyvyys

Muurahaiset ovat aitososiaalisia, ihmistä paljon vanhempi eliölaji. 12 000 kuvatusta lajista Suomessa asuu vain 60 lajia. Suomessa esiintyy alaheimoista neljä: haisumuurahaiset (Dolichoderinae), suomumuurahaiset (Formicinae), pistinmuurahaiset (Myrmicinae) ja pistomuurahaiset (Ponerinae). Muurahaisten heimo on yli sadan miljoonan vuoden vanha.

Muurahaisia tutkiva tiede on nimeltään myrmekologia ja muurahaistutkijoita sanotaan myrmekologeiksi.

Puutarhassa muurahaisista on joka tapauksessa hyötyä ihmiselle; kukkapenkeissä ja kasvustoissa viihtyy monenlaisia tuhohyönteisiä, joita muurahaiset pitävät loitolla. Lisäksi muurahaiset käyttävät hyväkseen pihamaan kuolleita kasveja ja muokkaavat maaperää.

Lapissa muurahaiset ovat eritoten hyödyllisiä. Lapissa esiintyy tunturikoivujen tuhoja, joita aiheuttavat tunturimittarin toukat. Ne voivat syödä lehdettömiksi laajojakin koivualueita. Löytyy kuitenkin alueita, joissa tunturikoivut ovat säilyttäneet lehtensä. - Tutkimuksissa on havaittu, että näillä alueilla elelee kekomuurahaisyhdyskuntia. Syynä tähän on, että tunturikoivuissa viihtyvät kirvat, joita muurahaiset käyttävät lypsylehminään. Näin ne tuhoavat tunturimittarin toukat. Tämän johdosta puut säästyvät, vaikka ne luovuttavatkin osan elinvoimastaan kirvojen ja muurahaisten ravinnoksi.

Älä torju muurahaisia turhaan!

Kaikki hyönteiset kuuluvat ekosysteemiimme ja ovat osa sen kokonaistoimintaa. Älä näin ollen torju muurahaisia ulkona turhaan! Terveessä ekosysteemissä yhdyskunnan tilalle tulee aina uusi yhdyskunta.

Kun kevät etenee kesään, löytyy luonnosta muurahaiselle ravintoa. Näin ”muurahaisongelma” ratkeaa kotioloissa yleensä vaivattomasti.

Makean perään

Nämä hyönteiset aiheuttavat vaivaa vasta herätessään talvihorroksestaan. Makeat ruoat ja herkut houkuttelevat niitä sisätiloihin. Niille kelpaa myös happamammatkin ruoka-aineet.

Kiinteistöjen omistajat ja asukkaat eivät innostu näiden muurahaisten läsnäolosta. Muurahaiset pesivät usein talojen alla ja ne löytävät helposti tiensä rakennuksiin erilaisten aukkojen ja läpivientien kautta.

Sokerimuurahainen eli mauriainen

Sokerimuurahainen eli mauriainen pesii usein maahan ja pihapiirissä esimerkiksi ruohomättäisiin, laattojen, kivien ja kukka-altaiden alle.

Sisätiloihin mauriaiset hakeutuvat yleisimmin keväisin ja kesäisin etsimään ruokaa. Sisätiloihin ne tulevat talojen rakenteissa olevien rakojen kautta. Makean lisäksi ne syövät kuolleita hyönteisiä. Luonnossa ne voivat imeä esimerkiksi kirvojen erittämiä nesteitä.

Hevosmuurahainen, Camponotus

Hevosmuurahainen hakee ravintonsa luonnosta rakennuksen ulkopuolelta, se ei syö puuta. Puuhun se jyrsii vain tilan pesälleen. Pesän koko rajoittuu yleensä pariin hirsimetriin, mutta ontto pesäkäytävästö on sen sijaan erittäin haitallinen, jos se sijaitsee rakennuksen kestävyyden kannalta kriittisessä paikassa. Sisätiloihin hevosmuurahainen joutuu yleensä vain vahingossa.

Hevosmuurahainen syö muita hyönteisiä, mesikastetta ja silmuja. Siivekkäät koiraat ja naaraat parveilevat alkukesästä, jolloin niitä voi eksyä myös rakennusten sisään. Sisällä harhailevia yksilöitä voi toki tavata muulloinkin. Niille kelpaavat keittiöstä löytyvät makeat ruoat ja herkut.

Muurahaiset - hyötyeläimiä vai tuholaisia?

Ihminen pitää muurahaisia tuhoeläiminä, koska ne tuhoavat puutarhoja, levittävät sairaaloissa tauteja ja pilaavat elintarvikkeet sekä puutalojen perustukset. Suomessa tunnettuja tuholaisia ovat muiden muassa mauriainen eli sokerimuurahainen ja faaraomuurahainen.

Muurahaiset, myös ahkerat ystävämme. Muurahaisista voi olla haitan lisäksi myös paljon hyötyä pihoillamme. Ne siivoavat pihaa, kuljettavat raatoja pois ja syövät monia hyönteisiä.

Muurahaisista ei ole kasveille paljoakaan haittaa. Joskus ne saattavat vallata puutarhassa kukkapenkkejä tai ruukkuja, mutta varsinaisesti ne eivät vioita kasveja.

Haittaa niistä on silloin, kun ne ylläpitävät kirvakantaa nauttiessaan niiden makeaa mesikastetta. Kirvat imevät monien kasvien nesteitä ja heikentävät niiden kasvua.

Muurahaisten määrä kiinteistöllä kasvaa nopeasti, jos niillä vain on syötävää. Mikäli asut kerrostalossa, ota yhteyttä isännöitsijään ja kerro tilanteesta tarkemmin.

Haitat ja tuhot

Hevosmuurahainen voi näin aiheuttaa suurta tuhoa puisessa rakennuksessa. Älä odota vaurioiden syntyä, ota yhteyttä.

Muurahaisista pääsee eroon vain tuhoamalla koko niiden yhdyskunnan, valitettavasti muurahaismyrkyllä.

Lapissa esiintyy tunturikoivujen tuhoja, joita aiheuttavat tunturimittarin toukat. Ne voivat syödä lehdettömiksi laajojakin koivualueita. Tutkimuksissa on havaittu, että näillä alueilla elelee kekomuurahaisyhdyskuntia.

Muurahaiset ja torjunta kotikonstein

Muurahaiset käyttävät erittäin herkkää hajuaistiaan ravinnonlähteiden etsimiseen. Tieto myös kiirii nopeasti myös muille yhdyskunnan jäsenille, ja paikalle saapuu hetkessä myös runsaasti työläisiä.

  • Tyhjennä pinnat muruista ja roska-astiat usein

  • Vältä virvoitusjuomien, sokerin jne. esille jättämistä

  • Älä pidä eläinrehua esillä pidempään kuin on tarpeen

  • Korjaa halkeamat ja raot, joissa muurahaiset voivat liikkua

  • Korjaa kosteusongelmat ja vesivuodot

  • Vältä pensaita talon läheisyydessä

  • Pidä puhtaana alueet talon sokkelin ympärillä

  • Älä säilytä polttopuita pinossa rakennuksen ulkoseinien vieressä

  • Poista kannot ja kaatuneet puut tontiltasi

Sokerimuurahaisten tapauksessa on tärkeää, että makeat ruoat, leivät ja keksit pidetään suojassa eikä muruja jätetä pöydille. Tutki kaikki kulkureitit ja korjaa raot, jotka ovat yhteyksissä ulos. Muurahaisista pääsee eroon vain tuhoamalla koko niiden yhdyskunnan, valitettavasti muurahaismyrkyllä.

Työläiset tarttuvat näihin syötteihin ja kuljettavat ne mukanaan pesään.

Muurahaisia voi kotioloissa yrittää ohjata toisaalle myös erilaisin menetelmin. Jotkut käyttävät kahvinpuruja, jotkut suolaa ja myös neilikan on sanottu estävän muurahaisten saapumista koloistaan sisätiloihin. Muita aineita on mainittu mm.: kaneli, ruokasooda, sammuttamaton kalkki, eteeriset öljyt, etikka, valkopippuri, cayennepippuri jne.

Ammattimainen torjunta: mitä käsitellään ja missä tuholainen piileskelee

Ammattilainen torjuu muurahaiset tarvittaessa syöteillä, ruiskutteilla tai pölytteillä. Torjuntaa tarvitaan erityisesti korkeaa hygieniaa vaativissa kohteissa, kuten sairaaloissa, ruokaloissa, elintarviketuotannossa jne.

Jos kiinteistölläsi on havaittavissa suuria määriä muurahaisia, suosittelemme ammattimaista torjuntaa. Muussa tapauksessa voit kokeilla erilaisia kotikonsteja.

Sokerimuurahaisten torjunta

Sokerimuurahaisten torjunta onnistuu, jos pystymme paikallistamaan niiden pesän sijainnin. Torjuntaan voi käyttää esimerkiksi rautakaupoissa myytäviä torjunta-aineita, valmistajan ohjeistuksia noudattaen. Torjuntaan löytyy myös lukuisia luonnonmukaisia keinoja. Lue lisää sokerimuurahaisen torjunnasta.

Torjuntaa tehdään, kunnes muurahaisia ei enää ilmaannu paikalle.

Hevosmuurahaisten torjunta

Hevosmuurahaisen pesä löytyy parhaiten kuuntelemalla rapinaa, seuraamalla parveilua ja esimerkiksi tunnustelemalla puun pinnan lämpötilaa, joka pesän kohdalta on korkeampi.

Pesä puhkaistaan ja ruiskutetaan tai sumutetaan torjunta-aerosolia käyttöohjeen mukaisesti. Voit käyttää myös kiehuvaa vettä.

Torjunta-aine jää vaikuttamaan puun pintaan, jolloin ravinnonhakumatkalla olleet muurahaiset saavat osuutensa palattuaan pesään. Vioittuneet puuosat tulee vaihtaa uusiin.

Pyri paikallistamaan lisäksi muurahaisten kulkureitit rakennuksen ulkopuolella ja kohdista torjunta myös niihin. Muurahaissirotteet ovat kätevä ja tehokas vaihtoehto kulkureiteille. Ne vaikuttavat muurahaisiin pelkästä kosketuksesta.

Muurahaisten torjunta tulee yleensä eteen keväällä, kun luonnossa ei ole niille paljoakaan ravintoa. Tällöin sokerimuurahaistyöläiset hakeutuvat mieluusti sisälle etsimään ruokaa. Hevosmuurahaiset taas etsivät lahoavaa puuta pesänrakennustaan varten, mutta yleensä luonnossa. Ne voivat kuitenkin pesiytyä puutavaraan, jos se on vahingoittunutta.

Tilaa torjunta verkkokaupasta


Ota yhteyttä - meille tämä on ammatti!

010 326 9200 | pestes@pestes.fi

Edellinen
Edellinen

Sokerimuurahaiset eli mauriaiset, Lasius niger

Seuraava
Seuraava

Muurahaiset ja ampiaiset