Rotta, Rattus norvegicus
Elintavat ja esiintyvyys
Rottia esiintyy koko Suomessa ja ne viihtyvät hyvin asutuskeskuksissa muun muassa helpon ravinnon johdosta. Rottien pesiytymisen syy on aina hyvä selvittää, sillä usein helppo ravinto houkuttelee niitä. Ongelma voi olla rikkinäiset jäteastiat, lintujen ruokinta, pensaista tai puista tippunut ravinto. Myös avokompostit voivat tarjota ravintoa tai ainakin suojaisan pesintäpaikan. Rotat pesivät tyypillisesti maassa, mutta voivat pesiytyä myös rakenteisiin.
Rotat ovat kaikkiruokaisia. Ne elävät luonnossa ja pesivät maakoloissa, mutta voivat pesiä myös rakenteissa. Rotat voivat lisääntyä ympärivuoden, ja kanta voi kasvaa suureksi nopeasti olosuhteiden ollessa hyvät.
Esiintyvyys koko Suomessa, erityisesti asutuskeskuksissa.
Luonnossa
Rakenteissa
Varastoissa
Mitkä ovat rottien tuntomerkit?
Ruskea selkä, harmaa vatsa
Paksu, karvaton suomumainen häntä
Rotat jättävät runsaasti pientä papanaa
Haitat ja tuhot
Rotat voivat levittää tauteja ja saastuttaa elintarvikkeita. Jos rotat ovat pesiytyneet rakenteisiin, vauriot voivat olla mittavia. Rakenteissa ollessaan rottien virtsan aiheuttamat hajuhaitat ovat yleisiä. Rotat voivat vaurioittaa rakenteita jyrsimällä, sillä rotan hampaat kasvavat koko ajan ja vaativat kulutusta. Rotat pystyvät jyrsimään lähes kaikkea, jopa betonia. Ne saastuttavat elintarvikkeita, voivat tuhota rakenteita ja levittää tauteja. Lue myös: Eläinten aiheuttamat vahingot.
Mitkä ovat rottien tuntomerkit?
Ruskea selkä, harmaa vatsa
Paksu, karvaton suomumainen häntä
Rotat jättävät runsaasti pientä papanaa
Jyrsijöiden vierailua voidaan alkaa epäillä, jos näkyvillä on ruokailujälkiä, jyrsityn näköisiä pakkauksia ja ulostepapanoita.
Lisääntyminen
Rotat voivat lisääntyä ympäri vuoden, ja kanta voi kasvaa suureksi nopeasti olosuhteiden ollessa hyvät.
Torjunta omatoimisesti
Jotta rotat eivät pesiytyisi tontille, niiden ravinnon saanti tulisi pitää minimissään. Ulkoalueilla ei suositella säilyttämään ylimääräisiä tavaroita, jottei jyrsijöille ole suojaa ja pesintäpaikkoja. Yleinen siisteys helpottaa havainnoimaan jyrsijöiden papanat ja mahdolliset jyrsintäjäljet. Torjuntaa voi tehdä loukuilla. Rotille tarkoitetut jyrsijämyrkyt ovat vain ammattilaisten käytössä.
Ammattimainen torjunta: Pyydä ammattilainen paikalle
Rottaongelman torjunta on usein parempi tehdä ammattilaisten toimesta. Rotan myrkkyjä ei ole saatavilla muille kuin ammattilaisille, ja vaikka torjunta tehtäisiin vain loukuilla, ammattilaiset osaavat havaita ongelmapaikat ja sijoittaa syötit ja loukut otollisiin paikkoihin turvallisesti. Torjunta tulee tehdä riittävällä laajuudella, jotta ongelma saadaan hallintaan ja poistettua. Ammattilaisina osaamme valita parhaat ja tehokkaimmat torjuntamenetelmät.
Rottia torjutaan loukuilla, jyrsijämyrkyillä sekä rakenteiden suojauksilla.
Rottien torjunnassa tärkeintä on selvittää tilanteeseen johtaneet syyt.
Rottaongelman todelliset syyt löytyvät yleensä ihmisten huolimattomuudesta. Haluamme ratkaista ongelmaan johtaneen kokonaisuuden, jotta rotat eivät palaisi takaisin torjunnan jälkeen. Lue lisää.
Lue myös: Rotat puhuttavat - Kiinteistölehti 02/2020
Onko sinulla epäilys tai tieto rottaongelmasta? Ota yhteyttä - meille tämä on ammatti!