Sokeritoukka, Lepisma saccharina

Sokeritoukka on varsin yleinen huoneistovieras, jota esiintyy useimmiten kosteatiloissa, mutta myös muualla. Sokeritoukat luokitellaan huoneistovieraiksi, ei varsinaisesti tuholaisiksi. Sokeritoukat havaitaan yleisimmin kosteatiloissa, kun sinne laitetaan valot. Tällöin sokeritoukat hakeutuvat piiloihin, kuten rakoihin ja koloihin.  

Sokeritoukat voivat levitä kerrostaloissa rakenteissa olevien rakojen kautta tai tulla tuotteiden mukana. Muun muassa pahvilaatikkojen solukot ovat hyviä piilopaikkoja sokeritoukille. Sokeritoukka lienee kaikille tuttu, mutta mikä on sen yleistyvä sukulainen? Sokeritoukka leviää talossa helposti esimerkiksi putkilinjoja ja erilaisia läpivientejä pitkin. Torjunta onnistuu yleensä muutamalla kerralla.

Elintavat ja esiintyvyys

Sokeritoukka (Lepisma saccharina) on yleinen kotien kosteissa tiloissa. Se syö ravinnoksi tärkkelyspitoista ravintoa. Viemärissä, keittiössä, kylpyhuoneessa ja kellarissa sillä on yleensä eloperäisiä aineksia helposti saatavilla. Siivous voi ehkäistä kannan kasvua ja olemassaoloa.

Joskus sokeritoukkaa tavataan myös ullakkotiloissa olevissa linnunpesissä. Sokeritoukka elää jopa 8 vuotta.

Kiinteistöön jo päässeen sokeritoukan hävittäminen on helpompaa, jos tilat voidaan kuivattaa ja tuulettaa esimerkiksi tehokkaan ilmanvaihdon avulla.

Talossa sokeritoukka leviää helposti esimerkiksi putkilinjoja ja erilaisia läpivientejä pitkin. Torjunta onnistuu yleensä muutamalla kerralla. On myös hyvä ohjeistaa asukkaita lattiakaivojen puhdistuksessa.

Sokeritoukat voivat levitä kerrostaloissa rakenteissa olevien rakojen kautta tai tulla tuotteiden mukana.

Joskus sokeritoukkaa tavataan myös ullakkotiloissa olevissa linnunpesissä. Sokeritoukka elää jopa 8 vuotta.

Sokeritoukka ja sen uusi laji

Suomessa on tavattu myös uutta sokeritoukkalajia nimeltä long-tailed silverfish (Ctenolepisma longicaudata), joka tunnetaan myös nimellä paperitoukka.

Long-tailed silverfish on tuttua sokeritoukkalajia (Lepisma saccharina) karvaisempi, pidempi ja tummempi. Sen vartalo on noin 11 mm ja kokonaispituus jopa 40 mm.

Sokeritoukka viihtyy kosteissa tiloissa ravintoa etsien.

Sokeritoukat saadaan torjuttua parhaiten pitämällä huolta lattiakaivojen puhtaudesta ja siitä, ettei niille ole ravintoa saatavilla. Jos ongelma yllättää - ole yhteydessä meihin!

Sokeritoukka ja sen torjunta

Sokeritoukka viihtyy kosteissa tiloissa ravintoa etsien. Sokeritoukat saadaan torjuttua parhaiten pitämällä huolta lattiakaivojen puhtaudesta ja siitä, ettei niille ole ravintoa saatavilla.

Sokeritoukka (Lepisma saccharina) on varsin yleinen huoneistovieras, jota esiintyy useimmiten kosteissa tiloissa, mutta myös muualla. Sokeritoukat luokitellaan huoneistovieraiksi, ei varsinaisesti tuholaisiksi. Ne havaitaan yleisimmin kosteissa tiloissa valojen sytyttämisen yhteydessä, jolloin ne hakeutuvat piiloihin, kuten rakoihin ja koloihin. Sokeritoukat voivat levitä kerrostaloissa rakenteissa olevien rakojen kautta tai tulla tuotteiden mukana. Muun muassa pahvilaatikoiden solukot ovat hyviä piilopaikkoja sokeritoukille.

Elintavat

Sokeritoukka elää jopa 8 vuotta. Se syö melkein mitä tahansa tärkkelyspitoista materiaalia, kuten leivänmuruja. Se pystyy hajottamaan selluloosaa ja voi nakerrella tapettiliimaa, kirjojen sidontaan käytettyä liimaa, homeista paperia ja jopa valokuvia. Se saattaa käydä myös likaisten tekstiilien, nahan ja synteettisten materiaalien kimppuun ja jyrsiä niihin reikiä.

Kylpyhuoneissa sokeritoukat ruokkivat itseään hiuksilla, ihokarvoilla, irronneella ihosolukolla ja lialla. Jos sokeritoukkia on paljon, se saattaa olla merkki kosteusvauriosta, sillä sokeritoukka syö myös homesienien rihmastoa ja itiöitä. Sokeritoukka on ongelmallinen etenkin taloyhtiöissä. Se kulkee tilasta toiseen muun muassa putkien läpivientien kautta ja pystyy nousemaan huoneistoihin hajulukkojen läpi. Sokeritoukka pesiytyy esimerkiksi putkistojen ympäristöön, jalkalistojen taustoille, kaapistojen sokkeleihin sekä kynnysten rakoihin.

Esiintyvyys

  • Viemärit

  • Keittiöt

  • Kylpyhuoneet

  • Kellarit

Haitat ja tuhot

Sokeritoukan ja uunitoukan sanotaan olevan vahingollisempia keittiössä tai kirjahyllyssä kuin kylpyhuoneessa. Joka tapauksessa ne antavat kodista ikävän vaikutelman ja ne yhdistetään likaan. Sokeritoukkien massaesiintymä voi viitata kosteusvaurioihin rakenteissa.

Sokeritoukkien haitat ovat usein esteettisiä, mutta ne voivat vaurioittaa esimerkiksi papereita.

Tuntomerkit

  • Hopeanhohtoisten suomujen peittämä, notkea, pieni ja siivetön

  • Taaksepäin suippeneva ruumis

  • Päässä kaksi pitkää tuntosarvea ja perässä kolme sukasta, joista keskimmäinen on pidempi ja sivuilla olevat lyhyempiä

  • Pituus 7-12 mm

Älä sekoita kalvastoukkaan tai uunitoukkaan.

Kalvastoukka on kohtuullisen uusi havainto Suomessa. Se muistuttaa sokeritoukkaa, mutta on nimensä mukaisesti vaaleampi. Tutustu kalvastoukkaan.

Uunitoukka muistuttaa sokeritoukkaa. Uunitoukka on sokeritoukkaa jonkin verran suurempi, selvästi tummempi ja sillä on kyljissään kellertävää karvaa.

Omatoiminen torjunta

  • Siivous voi ehkäistä kannan kasvua ja olemassaoloa.

  • Sokeritoukat saadaan torjuttua parhaiten pitämällä huolta lattiakaivojen puhtaudesta ja siitä, ettei niille ole ravintoa saatavilla.

  • Pidä kosteat tilat, kuten keittiö ja kylpyhuone, mahdollisimman kuivina, sillä sokeritoukka ei viihdy kuivissa tiloissa.

  • Pidä lattiakaivot ja viemärit puhtaina.

  • Sokeritoukkien massaesiintymä voi viitata kosteusvaurioihin rakenteissa.

Sisätilojen tuholaisia voidaan ehkäistä huolehtimalla yleisestä puhtaudesta, siisteydestä ja järjestyksestä. Lattiakaivojen säännöllinen puhdistus sekä kuuman veden kaataminen voi vähentää ongelmaa. Lisäksi kaupoista saa erilaisia torjunta-aineita. Tavaroiden säilytyksessä kannattaa välttää pahvilaatikoita, sillä ne tarjoavat ravintoa ja suojaa sokeritoukille.

Ammattimainen torjunta: mitä käsitellään ja missä tuholainen piileskelee

Torjunnassa voidaan tarvittaessa käyttää usean menetelmän yhdistelmää. Mahdollisuuksien mukaan toimitaan ilman biosidien käyttöä.

Kun havaitset taloyhtiössäsi tai kiinteistölläsi sokeritoukkia, ota yhteyttä ja kerro tilanteesta. Kanta kartoitetaan ja torjunta suunnitellaan tilanteen mukaan. Torjuntojen yhteydessä hoidetaan myös asukasviestintä.

Pyydä ammattilainen paikalle

Mikäli omatoimisella torjunnalla ei saada toivottua lopputulosta, kannattaa pyytää ammattilainen apuun. Ammattilainen osaa antaa lisäohjeita ja valita tilanteeseen sopivimman torjuntamenetelmän.

Sokeritoukan hävitys

Tyypillisesti torjunta tehdään kaksi kertaa, ja käsittelyväli on 4-6 viikkoa. Ennen torjuntaa käydään läpi ennakkotoimet ja mahdolliset varoajat.

Ennakko-ohjeet

  • Kevyet kalusteet pois seinustoilta

  • Jalkalistojen siivous / seinän vierustat

  • Elintarvikkeet peitettynä, pusseissa tai kaapeissa

Mitä käsitellään

  • Seinän vierustat, putkinousut, sokkelit (erityisesti keittiössä), allaskaapin putkiläpiviennit, kynnysten raot

  • Huomioitavaa torjunnan jälkeen

  • Torjunta-aineita ei saa siivota pois ennen kuin ongelma on poistunut.

  • Siivous tehdään vasta tehoajan päätyttyä tai juuri ennen uutta käsittelyä.


Ota yhteyttä - meille tämä on ammatti!

010 326 9200 | pestes@pestes.fi

Seuraava
Seuraava

Paperitoukka, Ctenolepisma longicaudata