Vaatekoi, Tineola bisselliella
Vaatekoit viihtyvät useimmiten vaatekaapeissa tai -huoneissa ja syövät esimerkiksi villaa ja turkiksia. Vaatekoin torjunta - lue lisää!
Vaatekoi kuuluu aitokoi (Tineidae) -pikkuperhosten kohtuullisen suureen heimoon. Vaatekoi on ollut aiemmin yleinen ja paha tuholainen. Todennäköisesti nykyaikainen keskuslämmitys on sille liian kuivaa. Samoin keinokuitujen yleistyminen on vaikuttanut niiden ravinnon saannin vähentymiseen.
Elintavat ja esiintyvyys
Lentävät koiaikuiset ovat useimmiten peräisin vanhoista tavaroista, tilkkeistä tai ulkomailta hankituista tuotteista. Lentävät koit eivät aiheuta tuhoa, sillä ne ovat yleensä koiraita tai munintansa lopettaneita naaraita. Koit lentelevät yöaikaan. Naaraskoi liikkuu harvoin kauas kuoriutumispaikastaan. Mikäli olosuhteet kuitenkin ovat sopivat ja luonnonmateriaaleja on saatavilla, saattaa aikuisia perhosia lennellä sisätiloissa kaikkien vuodenaikojen aikana.
Laji ei elä Suomessa luonnonvaraisena. Vaatekoita on esiintynyt aiemmin myös talojen rakenteiden sisällä eläinkarvoista tehdyssä ”voilokissa”. Siksi siitä on käytetty joskus myös nimitystä rakennekoi, vaikka kyseessä onkin sama laji.
Erityisesti raakavillasta huovutetut tuotteet ja karstatut langat ovat koiperhosten suosikkiruokaa.
Putken sisällä toukka on hyvin suojassa valolta ja se pääsee liikkumaan ympäriinsä kankaissa kuituja etsien.
Vaatekoit ovat yleistyneet viime aikoina.
Ne viihtyvät useimmiten vaatekaapeissa tai -huoneissa, sillä ne syövät mielellään esimerkiksi villaa ja turkiksia. Vaatekoit voivat tulla mm. lintujen pesistä. Ne voivat esiintyä hyvinkin paikallisesti, ja ne huomataan tekstiileihin ilmestyneillä rei’istä. Pesintäalueen ympäristössä voi esiintyä runsaastikin kuolleita ja eläviä vaatekoiperhosia. Huolellisilla tarkistuksilla ja torjunnalla vaatekoit saadaan poistettua.
Elintavat
Vaatekoit syövät villaa ja turkiksia (eloperäisiä materiaaleja). Ne voivat elää pienessäkin ympäristössä, mikäli ravintoa on hyvin ja olosuhteet ovat suotuisat.
Vanhoissa kalusteissa saattaa olla pehmikkeenä esimerkiksi eloperäisiä materiaaleja, jotka kelpaavat ravinnoksi vaatekoille.
Viihtyvät hämärässä, välttävät valoa.
Esiintyvyys
Vaatekaapit
Vaatehuoneet
Mahdollisesti myös muut huoneet
Varastot
Haitat ja tuhot
Vaatekoi tuhoaa esimerkiksi turkiksia, villaa ja höyheniä. Ne syövät myös villakankaita, mattoja ja turkkeja.
Tämä vaihe on tuhoisinta materiaaleille. Toukka jättää jälkeensä nukkaa, seittikudosta ja ulostepalleroita. Reiät voivat olla suuria ja rosoreunaisia.
Toukat vaurioittavat tekstiilejä. Kun vaatekoin toukkia on runsaasti, ne voivat tehdä mittavia vaurioita.
Vaatekoi tuhoaa esimerkiksi turkiksia, villaa ja höyheniä. Ne syövät myös villakankaita, mattoja ja turkkeja.
Tuntomerkit
Koiperhosen siipiväli on noin 9-16 mm. Siivet ovat yleissävyltään oljenkeltaiset. Pää sillä on vaalean ruosteenokra, joskus ruskehtavan sävyinen. Etusiipien väritys on kellertävänokra ja siipien etureunan tyvet ovat harmaanruskeat. Takasiivet ovat okranharmaan valkeahkot. Ellet ole lajista täysin varma, voit musertaa hyönteisen sormella kämmenellesi. Mikäli jäljelle jää kullanhohtoista hilettä, on kyseessä vaatekoi.
Koiperhosen toukka on noin 10 mm pituinen ja vaalea. Sen väri vaihtelee ravinnon mukaan. Pää toukalla on ruskea/tumma.
Mitkä ovat vaatekoin tuntomerkit?
Perhonen kullankeltainen, n. 8 mm
Toukat ovat vaaleita/kellertäviä, noin 10 mm
Lisääntyminen
Naaraat munivat ravinnoksi käyttämiinsä tuotteisiin, kuten villakankaisiin, turkiksiin, vanhojen huonekalujen täytteisiin ja muihin eloperäisiin täytteisiin sekä eristysaineisiin. Se parveilee ja munii kehityspaikallaan niin kauan, kunnes ravintoa riittää jälkeläisille. Tästä syystä niiden leviäminen uusiin kohteisiin samassa rakennuksessa on hidasta.
Koiperhosen munasta kuoriutuneet toukat kehräävät seitistä ja nukasta ympärilleen putken, jonka suojassa ne elävät ja liikkuvat rakennellen putkea pitkin tekstiiliä. Vaatekoin toukan tuntee juurikin tästä seittikudoksesta.
Perhosen munintapaikan on oltava pimeä, sillä kuoriutuva toukka ei kestä valoa. Toiseksi paikan on oltava suojainen ja paikallaan pysyvä sekä rauhallinen. Kolmanneksi sen on oltava ravintorikas, sillä toukan on saatava runsaasti ravintoa elämänsä ensitunteina, jotta se jaksaa kehrätä ympärilleen suojaavan putken. Välittömästi kuoriuduttuaan toukka ryhtyy syömään materiaalia ja kaivautumaan syvemmälle kankaaseen.
Kun toukka on syönyt eli tehnyt tarpeeksi tuhojaan, se siirtyy seuraavaan muodonmuutosvaiheeseen eli koteloituu. Kun seuraava sukupolvi on syntynyt, lentelee sisätiloissa taas paria etsiviä aikuisia.
Omatoiminen torjunta
Tekstiilien suojaus varsinkin pitkäaikaissäilytyksessä, säännöllinen siivous.
Lisäksi säilytyksessä olevia vaatteita kannattaa vähintään vuosittain tuulettaa, jotta mahdolliset tuholaiset voi havaita.
Vaatekoin aiheuttamia tuhoja voi estää pakkaamalla käyttämättömät villavaatteet ja turkikset muovipussiin. Toukat kuolevat pakastuksessa tai pesussa.
Älä säilytä vaatteita pitkään likaisina tai kosteina kaapissa. Tuuleta, ravistele ja harjaa tekstiilit säännöllisesti sekä imuroi vaatekaapit ja vanhat täytetyt huonekalut. Pidät näin huolta, ettei koiperhoselle jää pimeää, rauhallista ja ravintorikasta paikkaa munimiseen.
Laventeli, setripuu ja eteeriset öljyt voivat karkottaa osan aikuisista yksilöistä, mutta eivät kaikkia, eivätkä koin muita kehitysasteita.
Jos tekstiileistä löytyy merkkejä koiden ruokailusta eli niissä on reikiä, toukkien koteloiden kuoria jne., voi käyttää torjunta-aineita.
Tekstiilien säilytystilat tyhjennetään, siivotaan huolellisesti ja käsitellään torjunta-aineella.
Torjunta-ainetta tulee sumuttaa lisäksi myös lattialistoihin, patteriläpivienteihin, ilmanvaihtoventtiileihin jne. paikkoihin, joiden takana hyönteisiä saattaa olla tai joiden kautta hyönteiset saattavat tulla asuntoon.
Imuroinnin jälkeen tulee vaihtaa pölynimurin pölypussi.
Tekstiileistä hyönteiset ja niiden toukat sekä munat voidaan hävittää pesemällä vaatteet +60 °C:ssa, pakastamalla ne vähintään -20 °C:ssa viikon ajan tai käsittelemällä ne tekstiilille soveltuvalla torjunta-aineella.
Torjunnan kotona voi suorittaa itse, kunhan noudattaa tarkoin pakkauksessa olevia ohjeita.
Tekstiilituholaisten esiintyminen ei johdu asunnon tai muun tilan siisteydestä, mutta ne elävät ja lisääntyvät helpommin epäsiistissä paikassa.
Pyydä ammattilainen paikalle
Ota yhteyttä, jos saastuneet tilat ovat esimerkiksi tuotanto-, varasto- tai muita yritystiloja. Ammattimainen torjunta ja ennakointi auttavat ehkäisemään tuotantokatkokset ja mainehaitat.
Pienen ongelman voi saada poistettua omatoimisesti.
Ammattilainen kannattaa pyytää apuun, varsinkin jos ongelma on levinnyt laajemmin.
Ennakko-ohjeet
Kevyet kalusteet pois seinustoilta
Vaatekaappien/vaatehuoneen tyhjennys ja siivous
Jalkalistojen siivous / seinän vierustat
Mitä käsitellään
Seinän vierustat, vaatekaapit, putkinousut, sokkelit (erityisesti vaatekaappien), kynnyksien raot
Ongelma-alueille feromoniansat
Huomioitavaa torjunnan jälkeen
Käsiteltyjä alueita ei saa pyyhkiä/imuroida
Siivous vasta tehoajan loppumisen jälkeen tai juuri ennen uutta käsittelyä
Lähteet: Suomen lajitietokeskus hyönteismaailma.fi
Ota yhteyttä - meille tämä on ammatti! Nopeasti eroon vaatekoista