Lintuinfluenssan tietoisku - syyskuu 2023

Artikkeli on julkaistu syyskuussa 2023 Delecon Oy:n sivuilla

Lintuinfluenssatilanne Suomessa on osin helpottunut lintujen etelään muuton alkamisen myötä. THL on kuitenkin ilmoittanut, että turkistarhoilla ja siipikarjatiloilla työskentelevät henkilöt saavat maksuttoman kausi-influenssarokotteen.

Ihmisten suojaus lintuinfluenssatartunnoilta

Kaikki lintuinfluenssariskissä olevat henkilöt voivat tänä vuonna saada maksuttoman kausi-influenssarokotteen. Rokotetta tarjotaan muun muassa turkistarhoilla ja siipikarjatiloilla työskenteleville henkilöille. Myös virkaeläinlääkärit ja osa laboratoriotyöntekijöistä saavat rokotteen. Kausi-influenssarokotteen on todettu suojaavan jonkin verran myös lintuinfluenssalta. Lisäksi rokote ehkäisee uuden, ihmisestä ihmiseen tarttuvan virusmuunnoksen syntymistä.

Lintuinfluenssa ja torjunnan ”ajattelumalli” eläintiloilla

Käy järjestelmällisesti läpi, miten torjut lintuinfluenssaa ja muita eläintauteja.

Mieti, mitä voisi tehdä paremmin eläintilallasi.

Selvitä, mitä täytyy korjata tai tehdä toisin.

Määritä aikataulu toimenpiteille ja lisäksi seurannalle.

Tartu toimeen pienin tai isoin askelin tilanteen mukaan.

Katso ohjeita, vinkkejä ja tietolinkkejä projects.luke.fi-sivustolta ja artikkelin yläosasta.

Ota yhteyttä suojauksen ammattilaiseen, kuten Pestes.

Eläintautilaki 441/2013 7 § edellyttää, että eläinten pitopaikasta vastuussa olevalla toimijalla on velvollisuus suojata paikka eläintaudeilta riittävällä tavalla toimintaan nähden. Tautisuojaus on osa hyvää tuotantotapaa.



Lintuinfluenssa

Ennalta varautuminen, bioturvallisuuteen panostaminen ja suojaus ovat jatkossakin tärkeitä toimia tulevaisuuden riskien varalta.

Tautisuojauksessa ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ovat:

  • Eläinten kunnosta huolehtiminen

  • Vastustuskyvyn ylläpitäminen

  • Stressitön elinympäristö

  • Tilojen toimivat lintusuojaukset ja tuholaistorjunta (rehut, kuivikkeet, tilat) lintuinfluenssa huomioiden

  • Jyrsijöiden ja raatojen asiallinen hävittäminen

  • Kaikkien suorien ja epäsuorien kontaktien estäminen luonnonlintuihin ja muihin siipikarjatiloihin

  • Ei luonnonlintujen ruokintaa siipikarjatilan pihapiirissä (huom. luomutilat ja ulkona pidettävä siipikarja)

  • Käsien pesu ja perkeiden asianmukainen hävittäminen

  • Omat jalkineet ja suojavaatteet tuotantotilakäyttöön

  • Tautisulku (periaate: tuotantotila, jossa eläimet ovat, pidetään tarttuvista taudinaiheuttajista vapaana, kuten bakteereista, loisista ja viruksista)

Ennalta varautuminen, bioturvallisuuteen panostaminen ja suojaus ovat jatkossakin tärkeitä toimia tulevaisuuden riskien varalta. Linnut saapuvat Suomeen joka vuosi, ja suojauksella varaudutaan parhaiten myös tuleviin epidemioihin sekä ehkäistään taudin muuntumista ihmisiin tarttuvaksi.

Lähteet:

who.int

researchportal.helsinki.fi

projects.luke.fi

ett.fi

ruokavirasto.fi

yle.fi

Edellinen
Edellinen

Lintuinfluenssa lisääntynyt Euroopassa

Seuraava
Seuraava

Homekoira nopeuttaa kodin vaurion etsinnässä