Rottien torjunta
Rottien torjunta on ammattilaisen työtä
Pestes tarjoaa ammattitaitoista ja tehokasta rottien torjuntaa. Paljastamme ongelman juurisyyt ja varmistamme pitkäaikaisen torjuntatuloksen.
Miksi rottien torjunta kannattaa jättää ammattilaiselle?
Tehokkaat torjuntamenetelmät rottaongelman hallintaan. Rottien torjunta tulee aina jättää ammattilaisen tehtäväksi, sillä kyseessä ei ole yksinkertainen tehtävä. Toimintatapaamme kuuluu, että pyrimme aina ensimmäiseksi selvittämään rottaongelman todelliset juurisyyt, minkä jälkeen rottien torjunta alkaa kyseisten syiden eliminoinnilla. Yleensä rottaongelma johtuu jostakin ihmisen aiheuttamasta syystä. Riskitekijät löydetään usein tarkastelemalla ympäristöä, ja taustalta löytyy monesti jonkinasteinen jätehuolto-ongelma. Teemme rottien torjunnan suunnitellusti ja ammattimaisesti niin, että rotat pysyvät poissa halutulta alueelta. Mikäli rottien torjuntaa ei tehdä huolella ja oikein, voivat rotat löytää piankin tiensä takaisin ei-toivotulle alueelle.
Akuutti hätä? Soita 010 326 9200
Rotta on ensisijaisesti ulkoeläin, joka voi ruoan toivossa tunkeutua sisälle jo tuumankin kokoisista koloista.
Ruoan haistettuaan seinätkään eivät sitä välttämättä pidättele, sillä sen hampaat ovat todella vahvat ja se voi syödä tiensä puu- tai kipsiseinästä läpi.
Mikä houkuttelee rottia? Näin ehkäiset ongelman juurisyyt
Rotta pärjää monenlaisella ravinnolla, ja ruoka houkuttelee niitä tehokkaasti. Ne ovat hyvin älykkäitä ja osaavat etsiä ravintoa eri paikoista, kuten komposteista ja roskiksista. Yleisimmät riskitekijät rottien ilmaantumiselle ovat avo- ja risukompostit, kasvustot, joista putoaa ruokaa (esimerkiksi omenat ja luumut), lintujen ruokinta, jota ei ole hoidettu asianmukaisesti, sekä lähellä olevat vesistöt, sillä rotta tarvitsee vettä. Kun syy-yhteydet saadaan selville, on rottaongelman uusiutumista helpompi ehkäistä. Ota yhteyttä, jos tarvitset tuholaistorjuntapalveluita.
Rottien reviirit ulottuvat laajalle - ongelma ei pysähdy tontin rajalle
Rotan reviiri voi olla yllättävän suuri. Ei ole lainkaan tavatonta, että rottia nähdään jopa puolen kilometrin päässä ongelman alkulähteestä. Yhden reviirin alueella voi elää useita rottayhdyskuntia, joiden välillä vallitsee tarkka hierarkia. Jos toisessa paikassa ravinnon saanti vaikeutuu, voi rottia ruveta näkymään toisen talon pihassa ja päinvastoin. Jos rottia alkaa näkyä myös päivällä, se on merkki siitä, että niillä on jo pulaa ruoasta.
Näitkö rotan? Näin toimit järkevästi
Jos tapaat kiinteistösi läheisyydessä yhden rotan, ei vielä välttämättä ole syytä akuuttiin huoleen, sillä rottien reviirit voivat olla varsin suuria. Kyseessä voi olla kauemmas harhautunut yksilö. Kannattaa kuitenkin tutkia, löytyykö merkkejä aktiivisemmasta liikehdinnästä, kuten koloja tai kulku-uria. Rotat käyttävät yleensä samoja reittejä, ja kun ne liikkuvat toistuvasti vaikkapa pensaan alta toisen pensaan luo, jää siitä vähitellen jälki. Kun rotta kulkee omiin rakenteissa olevista koloista, jää siitä rasvainen jälki rakenteisiin. Jos merkkejä rotista löytyy enemmän, kannattaa ottaa yhteyttä rottien torjuntaan erikoistuneeseen tuholaistorjuntaan.
Mitä vahinkoa rotta voi aiheuttaa?
Rotta on ensisijaisesti ulkoeläin, joka voi ruoan toivossa tunkeutua sisälle jo tuumankin kokoisista koloista. Ruoan haistettuaan seinätkään eivät sitä välttämättä pidättele, sillä sen hampaat ovat todella vahvat ja se voi syödä tiensä puu- tai kipsiseinästä läpi. Myös sähköjohtoja pureksimalla rotta voi aiheuttaa rakennuksille suurta vahinkoa ja aiheuttaa oikosulkuja, sähkökatkoksia ja tulipaloja. Rotta on myös taudinkantaja. Se levittää monia sairauksia, joista tunnetuin esimerkki lienee vuosina 1346-1353 Euroopassa riehunut mustarotan levittämä Musta surma. Nykyään mustarotat ovat Suomessa harvinaisempia ja isorotta on vallannut alaa, mutta nykyinenkin rottakanta voi levittää esimerkiksi salmonellaa ja monia muita sairauksia.
Anna meidän auttaa!
Tilaa rottien torjuntaan selkeä, helppo ja toimiva PestDeal-palvelupaketti taloyhtiöille. Hinta alkaen vain 77 € / kuukaudessa.
PestDeal on taloyhtiön palvelusopimus, joka toimii kuin vakuutus. Se auttaa estämään yllätykset ja epäselvyydet vastuista. Enää ei tarvitse ihmetellä, kuka maksaa torjunnan, jos taloyhtiössä huomataan tuhoeläimiä.
Pestesin rottien torjuntapalvelut taloyhtiöille ja kiinteistöille
Ammattilaisen toteuttamana rottien torjunta on tarkkaa ja johdonmukaista työtä. Ulkotiloissa työkaluina voidaan käyttää houkuttelevia jyrsijämyrkkyjä, mutta sisätiloissa turvaudutaan pääsääntöisesti loukkuihin, jotta vältetään raadoista syntyvät hajuhaitat. On syytä huomioida, että syöttiansoille ei saa päästää lapsia eikä kotieläimiä. Syöttiansat ovat turvallisia ja varustettu kiinteillä lukoilla. Näihin liittyen annamme myös selkeät ohjeistukset ja tiedotteet. Tuholaistorjunta vaatii kärsivällisyyttä, sillä kyseessä on älykäs ja neofobinen eläin, joka karttaa uusia asioita. Rotta on epäileväinen eikä yleensä käy syötteihin heti kiinni, vaan vasta sitten, kun se on tottunut syötin läsnäoloon eikä muuta ruokaa ole saatavilla. Kilpailevan ravinnon siivoaminen ympäristöstä on tärkeää. Ansat tarkistetaan säännöllisesti viranomaisten antamien ohjeistusten mukaisesti (Biosidiasetus (EU) N:o 528/2012 sekä Kemikaalilaki 299/2013).
Sopimuspohjainen jyrsijähallinta jatkuviin tarpeisiin
On ympäristöjä, joissa rottien ja muiden tuhoeläinten varalta tarvitaan sopimuspohjaisia palvelukokonaisuuksia ja ajantasaista raportointia. Näitä toteutamme kiinteistöille, taloyhtiöille, elintarvike- ja muulle teollisuudelle, kauppakeskuksille, varustamoille, leipomoille, huolintaliikkeille sekä kaikille, joiden tiloissa käsitellään elintarvikkeita tai tarve torjunnalle on muusta syystä jatkuvaa.
Selkeä raportointi jokaisesta torjuntakäynnistä
Tuholaistorjunnan raportointimme on tarkkaa ja ajantasaista. Asiakkaamme saa jokaisesta käynnistä selkeän raportin sähköpostiin.
Onko sinulla epäilys tai tieto rottaongelmasta? Ota yhteyttä - meille tämä on ammatti!
010 326 9200 | pestes@pestes.fi
Rottien torjunnassa tärkeintä on selvittää tilanteeseen johtaneet syyt
Rottaongelman todelliset syyt löytyvät yleensä ihmisten huolimattomuudesta. Haluamme ratkaista ongelmaan johtaneen kokonaisuuden, jotta rotat eivät palaisi takaisin torjunnan jälkeen. Tutustu tarkastuksiimme täällä.
Usein kysytyt kysymykset (UKK)
Miksi rottien torjunta kannattaa antaa ammattilaiselle?
Rottaongelman tehokas ratkaisu vaatii juurisyiden selvittämistä ja oikeita menetelmiä. Ammattilainen tunnistaa riskit ja valitsee tilanteeseen sopivimmat torjuntakeinot.
Mistä tiedän, että alueellani on rottia?
Merkkejä voivat olla kulkureitit, kolojen ilmaantuminen, jätökset tai rasvajäljet rakenteissa. Jos rottia näkyy päiväsaikaan, populaatio on todennäköisesti suuri.
Millaisia menetelmiä Pestes käyttää rottien torjuntaan?
Ulkotiloissa käytämme jyrsijämyrkkyjä ja sisätiloissa loukkuja. Lisäksi tarjoamme myrkyttömiä vaihtoehtoja ja etävalvontaa sopimusasiakkaille.
Mikä houkuttelee rottia pihoille ja rakennuksiin?
Yleisimpiä syitä ovat huonosti hoidettu jätehuolto, lintujen ruokinta, avokompostit ja helppo ravinnonsaanti. Ne tarjoavat ravintoa ja suojaa.
Voivatko rotat levitä naapurustosta?
Kyllä. Rottien reviirit voivat ulottua useisiin kiinteistöihin, ja ne liikkuvat ravinnon perässä. Naapurin ongelma voi näkyä myös omassa pihassa.
Miten estän rottaongelman uusiutumisen?
Paras keino on tunnistaa riskitekijät ja poistaa ne. Lisäksi suosittelemme säännöllistä tarkastusta ja tarvittaessa sopimuspohjaista torjuntaa.
Tarjoatteko raportointia?
Kyllä. Jokaisesta käynnistä toimitetaan selkeä raportti sähköpostitse. Raporteista näkee tehdyt toimenpiteet ja mahdolliset suositukset jatkoon.
Ota yhteyttä - meille tämä on ammatti!