Huomasitko tuholaisen? Jätä ilmoitus!
Jyrsijät
Rottia esiintyy koko Suomessa ja ne viihtyvät hyvin asutuskeskuksissa muun muassa helpon ravinnon johdosta. Rottien pesiytymisen syy on aina hyvä selvittää, sillä usein helppo ravinto houkuttelee niitä
Oravat - kauniit, mutta vahinkoa aiheuttavat vieraat. Sciurus vulgaris eli tavallinen orava on tuttu näky suomalaisissa pihoissa ja metsissä.
Kun havaitset hiiriä, ota yhteyttä ja kerro tilanteesta. Kartoitamme kannan, sen levinneisyyden ja määrän sekä suunnittelemme torjunnan tuholaisista eroon pääsemiseksi.
Jyrsijät ovat yksi yleisimmistä kiinteistöihin ja pihoihin liittyvistä tuholaisryhmistä Suomessa. Hiiret, rotat ja oravat liikkuvat luonnossa, mutta hakeutuvat herkästi rakennuksiin ravinnon, lämmön ja suojan perässä erityisesti syksyllä ja talvella.
Räkättirastas on varpuslintujen lahkoon (Passeriformes) kuuluvan rastasheimon laji. Suomessa tavataan pesivinä 6 lajia: Räkättirastas, mustarastas, laulurastas, punakylkirastas, kulorastas ja sepelrastas.
Harakka, kuten kaikki varislinnut, on viisas, älykäs ja sosiaalinen lintu. Se on tiettävästi ainoa lintu, joka tunnistaa oman peilikuvansa. Se on myös hyvin tunnistettu lintu mustavalkoisessa ”frakissaan”.
Korppi eli kaarne on älykäs lintu. Sanotaan, että vain ihminen ja ihmisapinat vetävät sille vertoja. Se pystyy suunnittelemaan jopa tulevaisuuttaan ja on varislintujen heimon suurin lintu.
Naakka on erittäin sosiaalinen lintu. Naakkoja esiintyy Etelä-Suomesta aina Oulun korkeudelle asti, harvinaisena vielä napapiirinkin korkeudella. Kanta on runsastunut erittäin voimakkaasti.
Varis on viisas, älykäs ja sosiaalinen lintu. Se on myös hyvin tunnistettu lintu, joka pesii yleisenä kulttuuriympäristöjen ja rantojen metsiköissä koko maassa (yleensä havupuussa).
Pulu on kaupunkielämään sopeutunut, kalliokyyhkystä polveutunut alalaji. Pulut ovat varsin urbanisoitunut lintu ja viihtyy kaupungeissa hyvin mm. helpon ravinnon ja runsaiden pesintäpaikkojen johdosta.
Lokki (Lokit, rantalintujen lahkoon kuuluva alaheimo) on lintu, joka voi erityisesti kaupunkiolosuhteissa ärsyttää käytöksellään.
Lintujen aiheuttamat ongelmat voivat nopeasti muodostua merkittäväksi hygienia-, turvallisuus- ja mainehaitaksi erityisesti liiketiloissa, tuotantoympäristöissä ja julkisissa kohteissa.
Linnut
Hyönteiset ja Tuholaiset
Kärpänen on varsin yleinen hyönteinen, mutta hygienian turvaamiseksi on hyvä tutustua sen torjuntaan ja toteuttaa kaikki itse tehtävät torjuntakeinot.
Lutikat eli seinälude ovat maailmalla merkittävä ongelma ja ovat yleistyneet myös Suomessa viime vuosina huomattavasti. Ihmisten matkustaminen ja irtaimiston kierrättäminen ovat edesauttaneet lutikoiden leviämistä.
Perhossääsket ovat alun perin trooppisilla alueilla eläviä hyönteisiä, jotka ovat levinneet laajalti ympäri maailmaa. Suomessa ne elävät pääsääntöisesti viemäreissä.
Kaikki tuholaiset eivät ole tuhoeläimiä, kuten jyrsijöitä tai lintuja - tai ne eivät sovi ihan samoihin kategorioihin. Yleiset tuholaiset ovat keskenään hyvin erilaisia haittaeläimiä ja tuholaisia, jotka voivat aiheuttaa kiinteistöissä häiriötä, vahinkoa tai terveys- ja hygieniariskejä
Ampiaiset viihtyvät tontillasi, kun siellä on niille mieluisia pesintäpaikkoja. Pesä rakennetaan usein suojaisiin rakenteisiin, joissa ne saavat olla rauhassa. Häirintä tietää ihmiselle ikävyyksiä.
Faaraomuurahainen on yksi haastavimmista tuholaistorjunnan kohteista, sillä tämä laji on erittäin sopeutuva ja nopeasti lisääntyvä. Faaraomuurahaiset leviävät helposti ja voivat aiheuttaa merkittäviä ongelmia niin kotitalouksissa kuin liikekiinteistöissäkin.
Muurahaiset saapuvat takuuvarmasti lämpimien ilmojen mukana. Makoisa ravinto, esim. sokeri, houkuttelee muurahaisia sisätiloihin.
Muurahaisten ja ampiaisten, kuten muidenkin tuholaisten, torjunnassa tärkeintä on hoitaa aina ongelman ydin. Sen toteuttamisessa tärkeintä ovat oikeat varusteet, toimintatavat ja ennen kaikkea ammattitaito.
Yleistä hyönteisistä ja tuholaisista
Hyönteis- ja tuholaisongelmat näyttäytyvät usein arjessa pieninä merkkeinä: yksittäisinä kulkijoina keittiössä, pesänä räystään alla tai toistuvina havaintoina kylpyhuoneen ja viemärien läheisyydessä.
Kodin tuholaisiin kuuluu monia lajeja - hyönteisistä, kuten lutikat ja koisat, pieniin nisäkkäisiin, kuten hiiret ja rotat. Suomessa yleisimpiä ovat sokeritoukat, turkiskuoriaiset, muurahaiset ja hiiret.
Elintarviketuholaiset
Ovatko ihrakuoriaiset (Dermestes) riesana kodissasi? Niitä on Suomessa noin 20 erilaista. Ne ovat usein väriltään mustia tai harmaan- ja mustankirjavia. Yleisimmät ovat havaintojen mukaan vyöihrakuoriaiset
Mahlakärpäsiä kutsutaan myös banaanikärpäsiksi, ja ne ovat varsin yleisiä kotitalouksissa sekä suurkeittiöissä.
Vyöihrakuoriainen kuuluu ihrakuoriaisten (Dermestes) heimoon. Vyöihrakuoriaisen toukka ja aikuinen yksilö syövät eloperäistä ja mätänevää materiaalia. Vyöihrakuoriaisia voi havaita ympäri huoneistoa.
Rohmukuoriainen voi pesiytyä sekä myllyihin että leipätehtaisiin, joista se leviää tuotteiden mukana helposti kauppoihin ja koteihin.
Riisihärö on myllyjen, suklaa- ja leipätehtaiden haitallisimpia tuholaisia. Koteihin se voi kulkeutua tuotepakkausten mukana. Lue lisää.
Riesakuoriainen on alun perin kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se leviää siemenerien ja hyönteiskokoelmien mukana.
Keittiökoisa kuuluu koisaperhosmaisiin (Pyraloidea) tuhohyönteisiin. Keittiökoisa on varsin yleinen elintarviketuholainen etenkin kotitalouksissa. Teollisuudessa törmätään useammin jauhokoisaan.
Jauhokoisa viihtyy nimensä mukaisesti jauhoissa ja leipomotuotteissa. Erityisesti vehnäjauhot ovat sen suosiossa.
Jauhopukki elää lahoavassa puussa sekä lintujen että ampiaisten pesissä, joista ne kulkeutuvat sisälle asuntoihin. Jauhopukki on pimikkökuoriaisten heimoon kuuluva varastopimikkälaji.
Hinkalokuoriainen on pimikkökuoriaisten heimoon kuuluva varastopimikkälaji. Hinkalokuoriainen kulkeutuu viljan ja muiden kuivatuotteiden mukana myllyihin ja leipätehtaisiin.
Elintarviketuholaisiksi kutsutaan tuhoeläimiä, jotka syövät tai vahingoittavat ulosteillaan elintarvikkeita. Niitä voi löytää erityisesti kuivamuonasta, mutta niitä on löytynyt myös esimerkiksi suklaalevystä ja maustepusseista.
Tekstiili- ja materiaalituholaiset
Sokeritoukka leviää talossa helposti esimerkiksi putkilinjoja ja erilaisia läpivientejä pitkin. Torjunta onnistuu yleensä muutamalla kerralla.
Paperitoukka on melko uusi tulokas Suomessa, mutta yleistymässä. Se on sokeritoukan kaltainen, mutta viihtyy paremmin kuivissa tiloissa.
Kalvastoukka on levinnyt Suomeen vasta viime vuosina, oletettavasti ihmisen mukana. Lajia on havaittu alun perin Sri Lankassa, mutta se tunnetaan hyvin myös Keski-Amerikassa. Euroopassa lajia on tavattu ensimmäisen kerran vuonna 2003
Museokuoriainen elää muiden eläinten pesissä, ampiaispesissä sekä raadoissa. Se syö höyheniä, karvoja sekä kuolleita hyönteisiä.
Pilkkuturkiskuoriainen vaurioittaa villaa, mattoja ja muita tekstiilejä sekä turkiksia. Vaurioita voi tulla myös, jos vaatteita säilytetään likaisina
Vaatekoi kuuluu aitokoi (Tineidae) -pikkuperhosten kohtuullisen suureen heimoon. Vaatekoi on ollut aiemmin yleinen ja paha tuholainen. Todennäköisesti nykyaikainen keskuslämmitys on sille liian kuivaa. Samoin keinokuitujen yleistyminen on vaikuttanut niiden ravinnon saannin vähentymiseen.
Toukka oleilee esimerkiksi välipohjatäytteissä, jalkalistojen ja mattojen alla, komeroissa ja vaatehuoneissa. Se syö pölyä ja kuolleita hyönteisiä. Toukat saattavat vioittaa villaa, mattoja ja muita tekstiilejä sekä turkiksia.
Tuholaiset, jotka vahingoittavat tekstiilejä, paperia, kirjoja tai muuta orgaanista materiaalia, mutta eivät varsinaisesti elä ruoasta, ovat tekstiilituholaisia (tai materiaalituholaisia).
Vyöihrakuoriainen kuuluu ihrakuoriaisten (Dermestes) heimoon. Vyöihrakuoriaisen toukka ja aikuinen yksilö syövät eloperäistä ja mätänevää materiaalia. Vyöihrakuoriaisia voi havaita ympäri huoneistoa.
Rohmukuoriainen voi pesiytyä sekä myllyihin että leipätehtaisiin, joista se leviää tuotteiden mukana helposti kauppoihin ja koteihin.
ota yhteyttä
Oletko havainnut tuholaisen? Onko tuholainen aiheuttanut vahinkoja? Ei hätää, hoidetaan ongelmat nopeasti. Laita meille viestiä ja olemme sinuun yhteydessä.
Jätä meille viesti, lähetä terveisiä, palautetta, tai vaikka muuten vain kuulumisia. Me palvelemme!